Sunnuntaina alkoi matkamme Edinburghiin.


Olin siskoa vastassa Tampereen rautatieasemalla kello 9 aikaan ja aseman edestä otimme bussin lentokentälle. Matka maksoi 6 euroa hengeltä ja hirveän kauaa siinä ei mennyt, kun bussi ajoi suorinta tietä kentälle. Lento meni ristikoita tehden ja maisemia kuvaillen.



Edinburghin kentälle saavuimme noin kello 12 aikaan ja sisko kävi nostamassa automaatista puntia, itse olin vaihtanut rahaa jo Suomen puolella Forexissa. Otimme pari ilmaista karttaa mukaan ja menimme laiturille numero 19, josta otimme Airlinkin bussin keskustaan. Matkaan meni noin 40 minuuttia ja se maksoi 3,50 puntaa henkilöltä (menopaluu-lippu 6 puntaa). Jäimme päätepysäkillä pois, eli rautatieasemalla, ja kävelimme lyhyen matkamme hostellillemme, joka löytyi helposti. Huomasimme pian, että ilma ei ollut aivan niin lämmin kuin olimme ennen lähtöämme optimistisesti kuvitelleet, vaan tuuli oli melko viileä.


Bussi oli siisti ja jokainen pysäkki oli merkitty. Helppoa!

Ensimmäisenä päivänä kiertelimme ympäri kaupunkia ihastelemassa rakennuksia ja linnaa ja poikkesimme syömässä ja kahvilla pariin otteeseen. Muutamaan kauppaankin poikkesimme etsimään edullista neuletta lämmittämään, mutta sellainen jäi ostamatta, jotain muuta pientä tarttui kuitenkin molemmille mukaan.

Princes Streetin Starbucks oli tilava ja sieltä oli näkymät linnalle
Pienikin kahvi oli tarpeeksi iso.

Linnan alue oli upeampi kuin muistin! Emme käyneet siellä sisällä, koska sisko on siellä jo vieraillut viime reissullansa ja itse ajattelin sen olevan ylihintainen kuulemani perusteella, mutta ulkoa sitä oli kuitenkin kiva ihailla.





Sää oli pilvinen ja en onnistunut omalla kamerallani saamaan kovinkaan kauniita kuvia linnasta (tai muutenkaan katumaisemista), mutta kuvat, joihin en taivasta huolinut mukaan, onnistuivat paremmin.


Ensimmäisenä päivänä tuli siis lähinnä kierreltyä ja istuskeltua ympäriinsä. Sisko toimi oppaana ja näytti minulle muunmuassa aluetta ja paikkoja, joissa he vierailivat 1,5 vuotta sitten. Päivä meni nopeasti ohi, mutta ihmekös tuo, kun hauskaa oli!

Palaan myöhemmin kertomaan muunmuassa eläinpuistosta ja lyhyestä matkastamme Glasgowiin!


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

2 kommenttia:

  1. Toivottavasti oli onnistunut matka. Mikä oli muuten matkan lopulliset kustannukset, jos saa udella? Tai varmaankin kerrot niistä tulevissa bloggauksissa, kun siitähän tässä blogissa lienee osin kysymys..

    Ainakin Tre-Pirkkalaan menossa voi nipistää heti 1,40 e, kun valitsee Paunun bussin 61 (4,60 e, www.paunu.fi/aikataulut_lahiliik.html). Tosin se saattaa olla hankalaa, kun kaikkia Paunun vuoroja ei ole mitoitettu Ryanairin lähtöjen mukaan (varsinkaan vkloppuisin). Ja se vaatii kävelyn juna-assalta Koskipuistoon (350 m, 5 min.!!) ja kentällä T1:stä T2:een :)

    Budjettimatkailussa mietin homman niin, että okei, tässä tapauksessa ei nyt 1,40 e ole iso säästö (2,80 e menop.), mutta jos vain on mahdollista säästää tuon rahan, niin pyrin siihen, koska voin kasvattaa täten sillä vaikkapa kahvikassaani (maasta riippuen 2,80 e:lla saa Ranskassa n. 2 kahvia, Espanjassa ja Italiassa n. 2,5 kahvia ja Portugalissa n. 3 kahvia jne.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Oli upea reissu! En ole vielä laskenut kokonaiskustannuksia, mutta pidin kyllä vähäsen kirjaa mihin rahaa meni ja ajattelinkin jakaa niitä kustannuksia myöhemmin erikseen, tosin tulevissakin postauksissa mainitsen välissä aina hintoja, kuten tässä oli mainittu bussimatkat ym. Suunnilleen meni lentojen lisäksi 250 euroa, mutta me tuhlailimme kahviin ja mm. eläintarhaan rahaa. Jaan kyllä mielelläni hintoja, koska niistä voi sitten aina laskea omien matkojen kustannuksia kun saa täsmällisiä hintoja.

      Yleensä olenkin käyttänyt Paunun bussia tuon hintaeron takia, mutta su-aamuna emme ehtineet siihen siskoni juna-aikataulujen takia. Torstaina lentomme oli sen verran ajoissa, että ehdimme kello 11:15 bussiin. Tuo kävelymatka on niin lyhyt, että sen ei niin väliä :)

      Pienistähän summista se matkakassa aina kasvaa! Itse käytän välillä itse matkalla löyhästi rahaa enkä jätä mielenkiintoisia asioita tekemättä vain rahan takia, mutta toki kannattaa säästää kaikessa missä voi, esimerkiksi näissä busseissa, lentojen hinnoissa jne.

      Poista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!