Nyt on takana huikean kiva matka Pietariin! Matka taitettiin tosiaan laivalla.

Keskiviikkona 28.11.2012 nousimme Tampereelta bussiin ja lähdimme kohti Helsingin Länsisatamaa. Matkustimme Helsinkiin Expressbussin tarjouslipuilla (10 euroa / menopaluu / henkilö), jonka kampanja on edelleen voimassa. Helsingin päässä meillä oli muutama tunti luppoaikaa ja satamaan menimme kävellen. Länsisatama sijaitsee noin kahden kilometrin päässä Kampin asemalta. Matkan voi taittaa myös ratikalla numero 9, jolla pääsee suoraan sataman sisäänkäynnille.






Satamassa oli hiljaista, olimme paikalla 18:15 ja laiva lähti kello 19:00. Jonoja ei ollut, joten kävelimme suoraan passintarkastuksen läpi laivaan, St. Peter Linen Princess Mariaan. Laivallakin tuntui olevan kovin vähän porukkaa koko risteilyn ajan, mikä oli kiva juttu. Laivamatkastahan maksoimme 59 euroa, eli noin 20 euroa henkilöltä.




Hyttimme oli normaali B-luokan ikkunaton 9 neliömetrin huone. Kylpyhuoneen lattia oli epäsiisti, mutta muuten hytistä ei ole mitään erikoista kerrottavaa. Sijainti oli mukavasti käytävän päässä, joten meillä oli vain yhdet naapurit, mikäli siellä joku siis asui. Huoneeseen kun ei kuulunut minkäänlaisia ääniä käytävältä tai seinän takaa, vain muutama kuulutus hyvin hiljaa.




Princess Maria oli omaan makuuni viihtyisä laivaksi, mutta siihen vaikutti paljon myös asiakkaiden vähyys. Suurin osa taisi olla venäläisiä, suomea ei juuri kuulunut. Asiakaskunnan ikähaarukka vaihteli laidasta laitaan. Yhtäkään örveltäjää en matkan aikana nähnyt, vaan meno laivalla oli tavallista rauhallisempaa. Ehkä siksi viihdyinkin siellä poikkeuksellisen hyvin.

Laiva on pieni, hinnat kohtuulliset ja palvelu pelasi. Henkilökunta on venäläistä/virolaista, joten suomea eivät kaikki työntekijät osanneet, mutta englantia kyllä hyvin. 

Viihteenä laivalla toimi tyhjä yökerho Columbus (meidän lisäksi alle 10 ihmistä). Venäläiset lauloivat myös Rabbit Barissa karaokea. Rabbit Barissa oli tarjolla hyvänhintaisia ruokia (salaatit 6-7 euroa, kanakeitto 5 euroa), mutta laadusta en osaa sanoa, koska en niitä syönyt. Pubi oli sisustettu hauskasti pupu- teemalla.






Tax-freen tarjonta oli yhtä heikko kuin muillakin vierailemillani laivoilla. Ruokapuolelta siis lähinnä alkoholia ja karkkia. Alkoholi ja tupakka oli todella halpaa (Poliakov-vodka 5,50 euroa / litra ja tupakkakartonkeja alkaen 13 euroa), mutta karkkien/suklaiden hinnat kalliita (esimerkiksi Pätkis 350 gramman paketti 5,50 euroa). Olisin toivonut myyntiin muutakin, mutta olimme kyllä taas varautuneet tähän ottamalla myös omia eväitä mukaan. Kahvilassa oli myynnissä pieniä salaatteja noin 4 eurolla ja leivoksia. Kahvi americano maksoi 2,70 euroa.


Tax-free
Kallis ja pahanmakuinen kahvi :)

Menomatkan alussa laiva heilui paljon ja Rabbit Barissakin kuului tiskin takaa lasien kilinää niiden rikkoutuessa. Käveleminen suoraan oli melko mahdotonta ja kannelle ei saanut mennä, tosin ei sitä kukaan valvomassa ollut. Yöllä se tasoittui. Paluumatkalla tilanne oli päinvastoin, alussa rauhallista, mutta yöllä herään siihen kun tavaroita tippuu lattialle ja sänkyyni ja olen seinää vasten melkein kallellaan. Semmoista hyökytystä en olekaan koskaan aiemmin laivalla kokenut. Minua se heiluminen jopa hieman hirvitti.







Laivamme saapui Pietariin kello 10:30 ja sen oli tarkoitus lähteä takaisin kello 19:00. Välissä oli siis 8,5 tuntia aikaa. Laiva lähti kuitenkin myöhässä noin 1,5 tuntia, mutta tietenkään se ei pidentänyt maissaoloaikaa ollenkaan.

Laivaan olin siis pääosin tyytyväinen ja itse matka kokonaisuudessaan oli todella mukava ja hauska! Suuri kiitos kuuluu tietysti myös matkakumppaneille. Pietarin osuudesta kirjoitan vielä lisää myöhemmin.


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

2 kommenttia:

  1. Mä oon jo kauan haaveillut Pietarin matkasta, tää voisi olla hyvä vaihtoehto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ehdottomasti ja kyllähän laivalla mennessä voi myös jäädä Pietariin pariksi yöksi :)

      Poista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!