Päivät juoksevat kummallisen nopeasti eteenpäin. Viime tekstini jälkeen vietimme siis vielä pari päivää Toballa ja sieltä palasimme paikallisbussilla Medaniin, tuohon parjattuun kaupunkiin, yhdeksi yöksi. 

Laiva saapui taas Tigarajan satamaan ja sataman lähellä on yrityksiä myymässä taksi- ja minibussikyytejä. Me kuitenkin hyppäsimme opeletin kyytiin (2000 rp), joka kaarsi juuri sopivasti paikalle. Sillä menimme muutaman kilometrin matkan Parapatin bussiasemalle. Bussiasemalla oli kovin hiljaista, mutta saimme selvitettyä bussien lähtöpaikan. Yhden täyden ja ränsistyneen bussin annoimme mennä ja tunnin odottelun jälkeen nousimme Sejahteran astetta siistimpään linjuriin. Tonille saatiin tällä kertaa parempi paikka bussista, joten jalkatilaakin oli enemmän kuin tulomatkalla.

Amplasin bussiasemalle saavuttuamme muutama taksi/becak-kuski lähestyi meitä, mutta me kävelimme tien varteen ja otimme opeletin Yoki Plaza-ostoskeskukselle, koska tiesimme sen läheisyydessä sijaitsevan ravintoloita ja hotelleja. Kyytiin nousi indonesialainen mies, jonka kanssa tuli juteltua matkan ajan ja hän myös ohjasi meidät jäämään oikealla pysäkillä pois.

Medanissa meni puoli vuorokautta ihmetellen, miten joku voi sanoa kaupungin olevan "pahin paikka missä olen koskaan käynyt". Lyhyet visiittimme eivät varmastikaan antaneet kaupungista kattavaa kuvaa, mutta sen ajan kuin Medanissa olimme, minä viihdyin siellä ja olisi ollut kiva nähdä kaupunkia enemmänkin. Ihmiset olivat hymyileviä ja ystävällisiä, mikä vaikuttaa ainakin minun viihtymiseeni paikassa kuin paikassa merkittävästi. Medanista kuitenkin lisää myöhemmin, samoin kuin Bandungista, missä vietimme lentojemme välissä joitakin tunteja kaduilla kierrellen.

Medan

Balille saavuimme 20:30 maissa. Lentomme alkuperäinen saapumisaika oli 22:45, mutta sitä aikaistettiin jostain syystä kolmella tunnilla, mikä sopi meille hyvin, koska uuteen kaupunkiin saapuminen noin myöhään illalla ei ole minun mielestäni koskaan se paras vaihtoehto. Muita lentoaikoja ei kuitenkaan ollut varaushetkellä tarjolla, ainakaan edullisesti ja haluamillemme päiville. Lopulta lento kuitenkin, taas jostain meille tuntemattomasta syystä, myöhästyi tunnin verran.

Olin lukenut Balin lentokentän ulkopuolella olevista riivaavista taksikuskeista niin paljon negatiivista, että olin varautunut ottamaan tylyn ilmeen naamalleni ja olemaan täysin välinpitämätön (inhottava asenne, josta valitettavasti on joskus ollut apua). Kuskit eivät kuitenkaan olleet yhtään aggressiivisia, joten pääsimme lähtemään kentältä kävellen sanoen muutamat no thank yout pienellä hymyllä.

Ja kävelimme tosiaan Balin lentokentältä läheiselle Kutalle, matkaa on vain muutama kilometri ja meillä oli aikomus katsastaa matkan varrella olevia majapaikkoja. Päädyimme kuitenkin lopulta kadulle Poppies Lane 1, missä on reppureissaajien suosimia edullisia majapaikkoja. 

Me yövyimme kolme yötä perusmestassa, Puri Arung Homestayssa ja maksoimme huoneestamme ilman aamiaista 120 000 rupiaa yöltä. Majoituksen hinta siis nousi Balille siirryttäessä, mutta se oli kyllä tiedossakin. Halvempia paikkoja todennäköisesti löytyy vielä Baliltakin, mutta on kyllä ollut yllätys huomata, että hinnat ovat Indonesiassa (käymissämme paikoissa ainakin) nousseet vuoden ja kahden sisällä todella paljon. Matkaoppaissa ja blogeissa olevat hinnat eivät siis välttämättä hirveän kauaa paikkaansa pidä, täällä Balillakin jotkut pääsymaksut ovat jopa kolminkertaistuneet vuoden, kahden sisällä.

Kutan hälinässä meni vain yksi kokonainen päivä, koska toisena vuokrasimme skootterin ja ajoimme Ubudiin. Kutalla teimme pitkän kävelylenkin ympäri katuja ja kujia. Alue on valtava ja kaikenlaisia ravintoloita, kauppoja, baareja ja katutaidetta löytyy, ärsykkeitä on siis paljon ja Kuta onkin Balin suosituin matkakohde. 

Minä kävin myös rentouttavassa hieronnassa ja kasvohoidonkin otin hieronnan päälle. Tunnin hierontoja myydään Kutalla 40 000-50 000 rupialla eli pyöristettynä 3,50 - 4 eurolla (!), joten itseään hemmottelemalla ei paljoa köyhdy. Illalla menimme vielä Kutan kauniille rannalle katselemaan surffareiden puuhia ja katsomaan auringonlaskua. Ravintoloissa tuli tietysti myös syötyä ja huomattua, miten suuri vaihteluvuus ravintoloiden hinnoissa ja varsinkin tasossa on.

Poppies Lane 1

Toisena päivänä otimme mopon alle, vuokrasimme sen tarjotulla 50 000 rupialla ilman tinkaamisia. Suunnitelmamme oli ajaa Ubudiin, katsella ympärillemme ja mikäli pitäisimme näkemästämme, vuokrata sieltä toinen mopo yöksi ja palata sillä seuraavana aamuna Ubudiin. Matkalla tietysti eksyimme melko pian ja saimme kysyä apua useammaltakin iloiselta paikalliselta. 

Ubudiin pääsimme muutaman tunnin ajelun jälkeen, pysäköimme mopon ja kävimme hyvin pienessä ravintolassa syömässä edulliset nasi gorengit (paistettua riisiä). Kävimme katsomassa muutamia majapaikkoja ja illan jo hämärtyessä etsimme paikkaa, mistä vuokrata toinen mopo. Pyhäpäivän vuoksi osa paikoista oli jo mennyt kiinni. Paikallinen nainen ohjasi meidät erään hotellin työntekijän juttusille, joka mopoja vuokraa. Ongelmaksi vain muodostui se, että passimme olimme jättäneet Kutalle hotelliin. Kutalta mopoa vuokrattuamme kysyttiin vain ajokorttia näytille, joten oletimme sen riittävän Ubudissakin. Mies punnitsi vuokraako vai eikö ja päätti lopulta luottaa meihin, yritimme tarjota jonkinlaista panttia vakuudeksi, mutta saatiin mopo kuitenkin ilman.

Vihdoinkin päästiin sitten ajamaan molemmat omilla pyörillä. Matka meni tällä kertaa nopeammin kuin tullessa, vaikka useamman kilometriä meni juhlimaan meneviä paikallisia väistellen, kadut olivat täynnä väkeä. Muutaman kerran ajettiin myös harhaan, mutta apua kysymällä löydettiin taas perille. Seuraavana aamuna siirryimme sitten Ubudiin, siitä lisää ensi tekstissä parin päivän päästä, jottei liian pitkäksi tämä teksti veny. 

Kuullaan pian!